tiistai 13. syyskuuta 2016

Vahva ihminen ei tee kaikkea yksin,
vahva ihminen kysyy neuvoa ja pyytää apua. 

Omatoimisena ja oppimishaluisena oon aina
tykänny tehä kaiken ite. Kymmenen vuotta sitten
muutettuamme poikani kanssa kaksin asumaan
opettelin niinsanotut miestenhommatkin kun en
vaan halunnut ketään vaivata avuksi.

Porailin rei'ät seinään kaapille, kittasin ja tasoitin
toisen seinän, pohjamaalasin ja maalasin. Välissä
toki neuloin pari villapaitaa, ripustin verhoja, 
tein kaikkia uusia ruokia, leikin ja ulkoilun 
lapseni kanssa. Pienet sähköasennukset opettelin
(ammattilaisen ohjein toki) ja joka päivä tuntui
oppivan jotain uutta ja ihanaa - aivan kuten
yksivuotias poikanikin! Aina jaksoi eikä ikinä
väsyttänyt, vaikka joskus yöunet jäivät 4-5 tunnin
mittaisiksi heräsin hymyillen uuteen aamuun.

Opiskelut aloitin niin ikään myös kymmenen vuotta
sitten ja siinä avautui uusi maailma vaatimuksineen 
ja haasteineen. Tutustuin kullanarvoiseen ystävään,
jonka kanssa aamuisin kiirehdimme luennolle ja pian
myös nopeasti viikonloppuisin työkeikoille. Itselleni
tuntui riittävän, kun sunnuntait sain pyhittää ulkoilulle
ja illat pojalle. Toki sain tältä kaksi vuotta täyttävältä
skorpiooniltani piikkejä kun tein opiskelutehtäviäni,
"Oot ihan tyhmä!", mutta olin sisustanut hänelle kivan
oman huoneen ja pidin kiinni päivärytmistä, jossa asiat
tapahtuivat samaan aikaan. 

Lapsen mielikuvituksella ei ole rajoja kun leikkejä
rakennetaan ja huomaavainen poikani hoivaili siellä
nalleaan ja nukkeaan, välillä leikkien myös autoilla
ja rakentaen niille ratoja VHS-kaseteista. Päivät olivat
pitkiä, mutta täynnä elämää, haastetta, rakkautta,
kunnianhimoa ja unelmien rakentamista pala palalta.

Työkokemuksia opiskeluajalta olen saanut kartuttaa
monista paikoista. Olen hakenut töitä taatakseni hieman
parempaa elintasoa opiskelujen ajan ja ihan vaan siksi,
että esimerkiksi ruoassa en halunnut opetella säästämään
tai karsimaan. Olen myös ollut kovin hyvä ostamaan 
vaatteita, kenkiä ja sisustus on vienyt varmaan valehtelematta
puolet opintolainastani. Lainaa en kuitenkaan halunnut 
ensimmäisten kahden opiskeluvuoden jälkeen lisää, joten
olen tasapainoillut niin työn kuin opiskelun kuin henkilökohtaisen
elämän vaatimusten välillä. Tunnollisena ja kunnianhimoisena se
on kieltämättä toisen lapsen syntymän jälkeen ollut välillä raastavaa.

Olen joutunut opettelemaan hengähtämään, enkä vaatimaan 
itseltäni aina parasta joka sekunti kun hengitän. Sisustus- ja
siivousharrastukseni pyrin keskittämään kahdelle viikonpäivälle
ja kalenteri, aikatauluttaminen ja järjestelmällisyys ovat mielestäni 
aina paljon luovaa kaaosta parempia vaihtoehtoja minulle toimia.

Mitä oikeastaan halusin kertoa, oli se että tärkeintä on se, mitä itse
itsestään ajattelee. Kun on sinut itsensä ja oman tekemisensä kanssa
voi hymyillä ja heijastaa muihinkin hyviä energioita. Enkä tarkoita,
että pitäisi aina olla hyvällä tuulella, pyrkimykseni vain on käsitellä
negatiiviset asiat nopeasti ja tehokkaasti, silloin on parempi ja hellempi
itselleen ja enemmän myös avuksi muille.

Olen aina laittanut muut itseni edelle, nykyään koitan pitää siellä
viikkolistalla yhden oman päivän, jolloin teen kaikkea mistä pidän.
Tietysti jokaisesta päivästä pyrin löytämään hyvää, mitä huonommin 
se alkaa, sitä enemmän pitää taistella sen eteen että siitä saa paremman.


Ja sitten se tärkein, jota edelleen opettelen - kaikkea ei tarvitse tehdä itse,
vaan apua ja neuvoja voi pyytää. 



Tämä oli mun debyytti nyt liveblogistina.
Olkaa helliä.


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ei oo maailmassa parempaa.
Kun aamuintervallin juosta saa.

25 minuuttia, 0,5 kg / ranne & nilkka.
Venyttelyt puolivälissä matkaa.

Syksyinen pimeys, tuuli, synkyydeksi luuli.
Meni silti vahvasti, perille asti.

Kyllä se hyvejää.

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Julia

Tämän tahtiin.
http://www.youtube.com/watch?v=e-zHhQWewTo